Päätös on tehty

Pitkän harkinnan ja pohdinnan jälkeen tein viimeinkin päätöksen, että otan markkinoinnin ja markkinointiviestinnän tekemisen takaisin elämääni. Tokihan olen koko ajan tehnyt melkeinpä harrastepohjalta työtä parillekin pienelle yritykselle, suunnitellut markkinointia, erilaisia kampanjoita, logoja ja kutsuja ja päivitellyt kotisivuja. Mutta nyt haluan siitä jälleen leipälajini. Pääasiassa haluaisin tehdä töitä pienten ja aloittavien yrittäjien kanssa. Tunnen ja tiedän yrittäjän haasteet ja pienen budjetin.

Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla, vaan yrittäjä voi edetä askel kerrallaan niin suunnitelmissa kuin toteutuksissa. Yrittäjän taloudellinen tilanne on tietenkin avainasemassa markkinoinnin kanavia ja keinoja suunniteltaessa.

Luonnonkosmetiikkatuotteeni elävät ja voivat edelleen hyvin, enkä tietenkään unohda verkkokauppaani. Päinvastoin, uskon, että nämä kaksi toimialaa on hyvä ja helppo yhdistää toisiinsa. Olenhan koko ajan myös rakentanut omaan Viima Natural Cosmetics –brandiamme ja tehnyt markkinointityötä yrityksemme eteen jo pian vuoden verran.

En perustanut uutta yritystä, vaan otin meille aputoiminimen, joka on ihan sattuvasti Viima Marketing. Tästä muodostuu jo ihan perhe, koska blogini on Viimaa ja Marjoja ja kuinka ollakaan logotkin ovat kuin samasta perheestä.

Viima_Marketing_2011_FB_B

Löysin kuvapankista hauskan markkinointipuun, jonka ympärille mietin ensimmäistä postaustani. Markkinointipuussa kasvaa monenlaisia oksia, jotka haarautuvat pienempiin ja hentoihin oksiin ja koko puun kaunistaa pienet ja hennot lehdet. Markkinointihan on samanlaista, se koostuu monesta pienestä asiasta ja lopulta näemme kokonaisuuden, joka onnistuessaan kukoistaa ja tuottaa hyvää yritykselle kuin myös siinä työskenteleville ihmisillekin.

business-3639450_1920

Tulevana viikonloppu näyttää miten olen onnistun Viima Natural Cosmetics –tuotesarjan markkinoinnissa. Osallistun Korjaamon Joulumarkkinoille ja olen mielestäni panostanut siihen aikaa, rahaa, ideoita ja pari uutta Hand Made -tuotetakin.

huulirasvovja

Odotuksen ovat korkealla. Joulumarkkinoille teettämäni roll-uppikin kohoaa peräti kahteen metriin.

Viima_Banneri_85x200

Tähän loppuun kirjoitan vielä Viima Marketing’n ajatukseni ja ensimmäisen mainokseni. Tästä on hyvä aloittaa toiminta. Eikö vain?

Oletko perustamassa yritystä tai juuri toimintasi aloittava yrittäjä?

Jo ennen kuin aloitat toimintasi yrittäjänä sinun on mietittävä tuotteitasi, palveluitasi, kenelle myyt, mitä myyt ja miten myyt. Yrityksesi tarvitsee logon, ulkoasun ja yritystarinan, ehkäpä esitteenkin. Sinulla on oltava suunnitelma ja strategia. Yritystäsi ja tuotteitasi on mainostettava ja markkinoitava oikeilla kanavilla. Sinun on rakennettava brandi, mutta et ehkä tiedä miten aloittaa.

Minä voin olla kumppanisi ja auttaa yrityksesi markkinoinnin rakentamisessa.

Olen työskennellyt vuosia markkinoinnin ja markkinointiviestinnän parissa. Minulla on kokemusta pienten- ja suurten yritysten markkinointitarpeista ja markkinoinnin toteutuksesta. Voimme tehdä kanssasi suunnitelman vuodeksi eteenpäin tai aloittaa pienesti askel askeleelta ja miettiä mikä on oleellista sinulle ja yrityksellesi.

Tunnen aloittavan yrityksen taloudelliset haasteet, joten taksani ovat erittäin kohtuulliset.

Ota rohkeasti yhteyttä joko soittamalla numeroon: 045 7872 8877 / Marja Lappalainen tai lähetä sähköposti osoitteeseen info@viimacosmetic.com ja kerro mistä haluaisit aloittaa.

 

Messukohtaamisia

Osallistuin lokakuun alkupuolella ensimmäistä kertaa Tikkurilan maalaismarkkinoille. Koska en omista ulkotiloihin sopivaa telttaa saatikka lämmitintä, olin esittelemässä luonnonkosmetiikkatuotteitani katetussa käsityöläisbasaarissa.

Tiesin jo usein markkinoilla vierailleena, että siellä käy paljon ihmisiä ja ajoittain on jopa vaikea liikkua kapeilla kauppakujilla. Luulin siis, että basaarissakin käy paljon ihmisiä, kädentaidoista kiinnostuneita luontoihmisiä, jotka arvostavat ympäristöystävällisyyttä ja luontoystävällisiä tuotteita. Katin kontit, uskoin ja luulin väärin.

Ihmisiä tuli ja meni basaarissa pienin joukoin, mutta harvakseltaan kukaan oli kiinnostunut luonnonkosmetiikasta. Pöytäni eteen pysähtyneistä ihmisistä suurin osa oli juuri ostanut kaapit ja varastot täyteen erilaisia aineita tai sitten he kertoivat käyttävänsä vain pelkkää vettä. No, oli hauskaakin kuunnella näitä selityksiä, ja vapaaehtoistahan tuotteiden ostaminen on. Ei minulle olisi tarvinnut niin kovin monisanaisesti selittää miksei juuri nyt aio ostaa mitään.

tikkurila

Tavaroitani kantamassa ja myyntipöytää rakentamassa oli vanha ystäväni. Ilman hänen apuaan olisin ollut pulassa. Olin yliarvioinut myytävien tavaroiden määrän totaalisesti. Olisinpa kotoa lähtiessä tiennyt, että joudun kantamaan melkein kaikki takaisin.

Naapureinani markkinoilla oli ihastuttavia myyjiä. Toisella puolellani virolainen rouva myi aivan syötävän ihanan värisiä villalankoja sekä koiranvillaisia sukkia. Toisella puolella suomalainen rouva myi itse kutomiaan sukkia, pipoja, nuttuja. Onneksi molemminpuolin riitti juttuseuraa. Basaarissa myytiin myös taidokkaasti valmistettua suomalaista taidelasia ja lasikoruja, huopahattuja ja rihkamaa. Löytyipä joukosta myös yksi vanhanaikainen helppoheikkikin, joka sopi joukkoon yhtä hyvin, tai ehkäpä huonosti kuin minä luonnonkosmetiikkapurkkeineni.
Hauskaa meillä oli, vaikkakin välillä ehkä puuduttavaa, koska ihmisiä oli niin vähän.Välillä hörpimme termareista kahvia ja söimme voileipiä. Onneksi oli kahvia mukana, koska basaarin lämpötila taisi olla alle +10 astetta. Edes Airamin termari ei pitänyt kahvia kuumana, korkeintaan lämpöisenä. Sovimmekin, että seuraavalla kerralla otamme vähän konjakkia mukaan lämpöä tuomaan.

tarjouskupunki

Seuraavan lauantain ja sunnuntain vietin Hengen- ja Tiedon messuilla. Ajattelin että, no siellähän on varmasti luonnonkosmetiikkatuotteille kysyntää. Kissan villat, ei ollut. Olin varannut pöytäpaikkani aivan viime tingassa, joten valinnan varaa paikan suhteen ei juurikaan ollut. Luin pohjapiirustusta vielä jotenkin väärin ja löysin messupaikkani umpikujasta melkein viimeisestä peränurkasta. Ei sinnekään juuri kukaan eksynyt. Ja jos eksyi, niin he olivat juuri täyttäneet varastonsa erilaisilla purkeilla ja voiteilla. Eräskin rouva totesi, että hän ei käytä mitään aineita, hädin tuskin vettä. Minulla olisi kyllä ollut myydä hänelle vaikkapa käsintehtyä mustikkasaippuaa.

hengenjatiedonmessut_1

Pari vanhempaa rouvaa sanoi minulle, että on ihan turhaa enää ostaa mitään voiteita, koska ulkonäölle ei enää mahda mitään ja kaikki on jo menetetty. Johtuisikohan mainonnan luomasta mielikuvasta, että vain nuoret ja kauniit voisivat käyttää ihon- ja hiustenhoitotuotteita ja vanhempien ihmisten on tyytyminen kuivaan ihoon, ryppyisiin poskiin ja likaisina roikkuviin hiuksiin. No, eihän se näin mene, ihoa ja hiuksia pestään ja hoidetaan erilaisilla tarkoitukseen valmistetuilla tuotteilla. Kysymys on mielestäni itsensä hoitamisesta, puhtaudesta ja hyvästä olosta. Purkeista ei saa luonnollista kauneutta, vaan ihminen itsessään on kaunis, jos voi sisältäpäin hyvin. Kosmetiikkatuotteilla voi hoitaa arkaa ja kuivaa ihoa, rasvata karheita kantapäitä, shampoo valitaan hiusten mukaan. Ei kosmetiikan käyttö ole vain nuorten ja kauniiden ihmisten etuoikeus.

Ensimmäisenä messupäivänä luokseni tuli pirteä punatukkainen nuori nainen, joka sanoi tekevänsä yhteistyötä firmani kanssa. Hetken ihmeteltyäni selvisi, että siinähän on Eija, joka on testannut jonkin aikaa meidän shampoota ja hoitoainetta. Kaikkien olisi pitänyt olla kuulemassa kuinka Eija sydämestään kehui ja ylisti tuotteita. Odotan tosi innokkaana Eijan Instagram päivityksiä. Eijan tapaaminen oli varsinainen päivän piristys ja pelastaja.

Naapureiksi sattui taas mukavia ja mielenkiintoisia ihmisiä ja aika kului kuin siivillä. Puhuimme joogasta, sisäisestä rauhasta, unista, mielenterveydestä ja tietysti myynnistä ja rahasta.  Messukävijöille sain jaettua hieman tietoa Viima Natural Cosmetics’sta ja luonnonkosmetiikasta.

Naapurin rouvalla oli myynnissä kauniita koruja, luonnonkosmetiikkaa ja aivan ihania unisieppareita. Tyttöselle oli aivan pakko ostaa yksi pitsein ja valkoisilla linnunsulilla koristeltu sieppari, jonka keskellä lentää valkoinen lintu.
Messujen aikana sovin joitakin kiinnostavia yhteistyökuviota, mutta niistä lisää myöhemmin.

unisiepparit

Messupäivän eväsleivällä ei pitkälle pötkitä ja illalla kotona oli hirmuinen nälkä. Tyttäreni tarjosi minulle tässä taannoin ruokaa ja varastin reseptin häneltä saman tien. Tämä oli varsinainen herkku pitkän työpäivän päätteeksi.

Ruualla ei ole vielä nimeä. Onko ehdotuksia?

Paketti jauhelihaa – itse laitoin 400 gr naudanjauhelihaa
Pussi Välimeren riisiä
Tölkki Muttia
Pari isoa ruokalusikallista herkkusieni Bon Jouria
Pippuria myllystä
Suolaa

Paista jauheliha. Keitä riisi ohjeen mukaan. Yhdistä aineet kasarissa tai pannulla. Anna hautua muutama minuutti ja syö. Tämä on ihan taivaallisen hyvää. Valokuva jäi valitettavasti ottamatta.

Messuilla on mukavaa!

 

Meidän tarina

Aika kuluu nopeasti. Pian on vuosi mennyt yrittäjänä. Jostain tuli tänään tarve palata ihan alkuun ja miettiä mitä tapahtui ennen kuin yrityksemme perustettiin.

Tämä tarinahan alkoi jo aikaa sitten. Olin työskennellyt vuosikymmeniä erään ison yrityksen palveluksessa, kokenut monet yrityskaupat, uudet omistajat, monen moiset yrityskulttuurit ja yt-neuvottelut, kunnes osui omalle kohdalle ja upposi.

Maailma ei romahtanut vaikka työt loppuivat. Henkisesti voin irtisanomisen jälkeen oikeastaan paremmin kuin aikoihin. Työympäristö oli muuttunut melko negatiiviseksi ja ahdistavaksi ja podin jonkin asteista uupumusta. Parin kuukauden tauon jälkeen aloin etsimään töitä ja uskoin, että minun kokemuksellani saisi helposti töitä. Toisin kävi. En saanut ainuttakaan kutsua edes haastatteluun. Miksi näin kävi? Liian vanha kenties?

Usko omaan itseeni ja osaamiseeni sai pahan kolauksen. Onneksi ympärillä oli perhe ja ystävät, joilta sain tukea ja neuvoja. Ajatus oman yrityksen perustamisesta alkoi itää melko vahvana. Mutta mikä yritys, mitä osaisin tehdä ja myydä? Mistä saisin rahat kaiken aloittamiseen ja elämiseen. Osasin mielestäni markkinoinnin ja markkinointiviestinnän, olin suunnitellut isoja tapahtumia ja näyttelyitä, pyörittelin myös isoja budjetteja mutta miten nämä voisi kääntää nyt työttömänä rahaksi?

Ajatus oman luonnonkosmetiikan verkkokaupan perustamisesta tuli tyttäreltäni. Pikkuhiljaa ajatus alkoi kypsyä ja monen selvittelyn ja tutkimisen jälkeen yrityksestä tuli totta.  Tuotteiden valmistajakin löytyi perheen avulla. Päätimme myös brändätä tuotteet omaksemme. Alkoi logon ja visuaalisen ilmeen suunnittelu. Tarvitsimme tietysti myös nimen ja aikamme mietittyämme  yrityk41842383_463433124149006_5375945326013350677_nsestämme tuli Viima Natural Cosmetics. Nimen takaa löytyy tarina, jonka joskus ehkä paljastan, olkoon se toistaiseksi salaisuus.

Täytyy myöntää, että olen varmasti jäänyt nuorten digiosaajien jalkoihin, mutta tietyt markkinoinnin pelisäännöt ovat edelleen hyvin hallussa ja voimassa ja tässä sitä ollaan oman yrityksen toimitusjohtajana. Ilman perheeni tukea en kuitenkaan olisi päässyt tähän pisteeseen. Kiitos teille!

Työhuoneessani on tuotekassit ja rekvisiitta pakattuna. Kampanjalehtiset saan vasta perjantaina. Ihan kuin ennen vanhaan näyttelyyn menossa, nyt vain on paljon pienemmät ympyrät; oma myyntipöytä markkinoilla. Jännittää tuleeko asiakkaita, ostaako kukaan tuotteita, miten pärjätään. Kyllä pärjätään, pitää vain uskoa itseensä – uudestaan.

päivä_yösilmä_rantavedessä_Blogi

Tässä on Viima Natural Cosmetics’n tarina, jonka voin vieläkin allekirjoittaa.

”Olemme pieni perheyritys, joka perustettiin vuonna 2017. Yritys sai alkunsa ideasta lähteä rakentamaan yhteistä liiketoimintaa, jossa voimme yhdistää omat vahvuutemme ja luoda yhdessä jotain hienoa. Meitä yhdistää perhesiteiden lisäksi rakkaus luontoa kohtaan, vastuuntunto ympäristöstä ja kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan. Luonnonkosmetiikan suosio on kovassa kasvussa, ja uskomme että trendi on jatkuva. Ympäristötietoisuus kasvaa koko ajan. Ostopäätöksiä tehdään yhä tietoisemmin, tuotteita vertaillaan ja yritysten vastuullisuus on suurennuslasin alla. Kemikaaliyliherkkyys ei ole enää harvinaista, eikä ihme. Altistumme päivittäin järjettömän monelle kemikaalille. Haluamme olla mukana vastuullisessa arjessa tarjoamalla luonnonmukaista kosmetiikkaa. Tuotevalikoimamme kasvaa ajan myötä kattavammaksi. Rehellisesti pakko sanoa, että tämän alan kilpailussa ei ole helppoa olla mukana. Yritämme kuitenkin parhaamme ja toivomme, että se välittyy hyvänä asiakaskokemuksena asiakkaillemme.”

massage-599532_1920

Mummin elämää perjantaista lauantaihin

On syksyinen perjantaiaamu, juon pikaisesti mukillisen kahvia ja syön palan leipää. Laitan kiireesti ruuan uuniin valmistumaan, sillä pian tulee Hän, tuo elämäni ihana sulostuttaja ja päivän pelastaja.
Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta tuo pikkuinen Tyttönen saa sieluni hehkumaan ja auringon paistamaan vaikka sataisi.

Pian he tulevat, Tyttönen ja hänen äitinsä, tyttäreni. Syömme lounaan ja jälkiruuaksi on mummin paistamaa omenapiirakkaa ja kaupasta ostettua vaniljakastiketta. Sitten äiti lähtee ja me kaksi, Tyttönen ja mummi, jäämme leikkimään, piirtämään ja ulkoilemaan. Välillä katsomme muumeja ja Kaapoa. Suloista.

Pitää myöntää, että paikoitellen on myös haasteita, ruokailu saattaa olla hieman kimuranttia. Tyttönen söisi pääasiassa karkkia ja tavallinen ruoka ei kerta kaikkiaan mene suuhun. Kokeilen kiristystä: saat karkkia jos syöt ruokaa tai saat karkkia, jos syöt vähän ruokaa. Tuo “vähän” tepsii ja ruokaa saadaan suuhun muutama lusikallinen. Onneksi porkkanat ja viinirypäleet edes maistuvat, niin ja tietenkin juusto, joka on Tyttösen suurta herkkua. Taisin ehkä hieman liioitella, kyllähän Tyttönen yleensä syö ruokansa ihan reippaasti.

Tyttönen saattaa huutaa hyvinkin kovasanaisesti, että ”mummi, tule heti tänne”! ”Tule auttamaan”! Mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kyse vaan, Tyttönen hyppii sängyn päällä tai piiloutuu verhon taakse. Välillä häntä pitää vain kutitella ja sitten kikatetaan hervottomasti.
Me myös laulamme kovaa ja korkealta hiiaa hiia hei. Silloin tällöin Tyttönen ottaa kaulasta kiinni, halaa ja antaa pusun. Mummin sydän sulaa joka kerta.

Leikkimme myös isäni minulle rakentamalla nukkekodilla. Isä teki nukkekodin huonekalutkin itse. Aikoinaan nukkekoti kunnostettiin omalle tyttärelleni, äitini kutoi maton lattialle ja laittoi uudet verhot ikkunoihin, isä maalasi ja koristeli huonekalut. Nukkekodilla on aika paljon ikää, hieman vähemmän kuin mummilla.

nukkekoti

Ennen nukkumaan menoa pitää syödä iltapalaa, käydä suihkussa ja pestä hampaat, eli ne ihan tavalliset iltatouhut. Suihkuun mennään yhdessä, mummi pesee ensi omat hiukset. Tyttönen näkee shampoopullon, haluaa koskea siihen ja toteaa, että IHANA! Seuraavaksi mummin hiuksiin laitetaan hoitoainetta, Tyttönen haluaa taas koskettaa pulloa ja huudahtaa WAUU! Mikä saa lapsen ihastumaan shampoopulloihin? Ei suinkaan se, että mummin verkkokaupassa myydään niitä, eikä se, että tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, mutta miksi lapsi on niin ihastunut? Ehkä vain lapsen luonnollisen innostumisen takia tai siksi että ollaan mummin kanssa suihkussa ja tilanne ei ole ihan jokapäiväinen. Tai vain siksi, että elämä on ihanaa ja täynnä uusia jännittäviä asioita.

Suihkun jälkeen laitetaan rasvaa. Tyttönen rakastaa kaikkia voiteita ja niitä pitäisi käyttää paljon. Aloitamme kasvoista, näytän Tyttöselle miten kasvovoidetta laitetaan pieniin poskiin ja nenänpäähän, hiukan myös otsaan. Seuraavaksi rasvataan käsivarret ja karheat kyynärpäät. Tyttönen seuraa tarkasti miten mummi hoitaa asian ja tekee sitten innostuneena perässä.

Kun jalat ja varpaatkin on rasvattu on aika laittaa peti valmiiksi ja mennä nukkumaan. Käperryn pienen ja ihanan lapsosen viereen ja silittelen hänet untenmaille. Nukumme vierekkäin, aamuun asti, kunnes Tyttönen herää aikaisin, nousee istumaan ja ilmoittaa ”minä heräsin”. Uusi päivä on alkanut, meillä on muutama tunti yhteistä aikaa, ennen kuin Tyttösen on aika palata kotiin.

Tyttönen

Jalat kuntoon

Kuuman ja kuivan kesän jälkeen  jalatkin  voivat olla kuivat ja karheat, kantapäät takertuvat sukkiin ja jalat tuntuvat raskailta. Nyt on hyvä aika aloittaa jalat kuntoon talveksi -kampanja!

Kookosöljyä käytetään moneen eri tarkoitukseen. Kookosöljy eli kookosrasva on kasviöljy, jota valmistetaan erittelemällä öljy koprasta eli kookospähkinän kuivatusta lihasta. Neitsytkookosöljy valmistetaan tuoreesta, kypsästä kookoksesta ja se prosessoidaan mekaanisin ja luonnollisin keinoin.

Kookosöljyä käytetään ruoanvalmistuksessa erityisesti paistamisessa sen korkean syttymislämpötilan takia. Yleensä kulttuureissa, joissa kookosöljyä käytetään runsaasti ruoanlaitossa on yleisin vaihtoehto raffinoitu öljy (käsitelty, hajuton ja mauton öljy). Meillä on paistettu parhaat munkit juuri tässä kookosöljyssä. Kookosöljybuumin myötä Suomessakin on yleistynyt kookosöljyä terveellisempi neitsytkookosöljyn käyttö.

Kookosöljyn terveellisyydestä käydään paljon keskustelua, mutta tosiasia lienee, että kookosöljyssä on paljon tyydyttyneitä rasvoja, eikä siitä saa tärkeitä omega-3 ja omega-6 rasvahappoja. Sen vuoksi ravinnossa pitää käyttää myös muita öljyjä. Kookosöljyllä kerrotaan olevan myös ihoa parantavia vaikutuksia, sitä käytetään mustelmien ja aknen hoidossa.

Mutta meitä kiinnostanee ennen kaikkea kookosöljyn käyttö kosmetiikassa ja erityisesti luonnonkosmetiikassa. Kookosöljy on monien hajusteiden, hierontaöljyjen kosmetiikkatuotteiden peruselementti ja se on erinomainen luonnollinen ihon kosteuttaja.

Sellaisenaan kookosöljyä käytetään pehmentämään siis esimerkiksi kuivia jalkoja ja karheita kanta- ja kyynärpäitä, sitä käytetään myös hiustenhoidossa. Kookosöljyä kannattaa kokeilla ensin pieninä annoksina iholla, mutta varsinkin hiuksissa. Kookosöljykäsittelyn jälkeen hiukset saattavat näyttää ikävän rasvaisilta useita päiviä. Kokeilemalla jokainen varmasti löytää itselleen sopivan annoksen ja tavan käyttää kookosöljyä.

Jaloille löytyy useita ihania kylpysuoloja, jotka liotetaan lämpimään veteen. Jalkoja liotetaan ohjeen mukaisesti, yleensä noin kymmenisen minuuttia kerrallaan. Jalkakylvyn jälkeen jalat kannattaa kuivata kunnolla. Kuivaamisen jälkeen jaloille levitetään hyvä jalkavoide, joka pehmentää myös karheat kantapäät. Voiteen tehoa vahvistaa, jos laitat  puuvillasukat jalkaasi ja annat voiteen vaikuttaa yön yli.

Luonnonkosmetiikasta löytyy valmiiksi testattuja ja turvallisiksi todettuja tuotteita, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla. Viima Natural Cosmetics –luonnontuotesarjassa on muiden luonnosta saatavien ainesosien lisäksi käytetty myös kookosöljyä useissa eri tuotteista. Nyt siis ihoa kosteuttamaan ja pehmentämään luonnollisilla ja turvallisilla tuotteilla.

Jalka_rantapuskassa_A

Kookosöljyä sisältävä luonnollinen ja raikastava jalkavoide, Natural Foot Butter, pehmentää jalkasi silkkisen pehmeiksi ja antaa niille raikkaan tuoksun.

Miksi valita luonnonkosmetiikka?

Suomen kosmetiikkamarkkinoilla liikkuu vuosittain satoja miljoonia euroja. Muutama suuri brändi hallitsee markkinoita, mutta silti alalta löytyy lukuisia pienempiä toimijoita. Viime vuosina luonnonkosmetiikka on kasvattanut markkinaosuuttaan ja kysyntä kasvaa entisestään. Kysynnän kasvu näkyy myös lisääntyneenä ekokosmetologien ja -kampaamoiden määränä. Mikä sitten on vaikuttanut luonnonkosmetiikan suosioon?

Osaksi ilmiö saattaa liittyä ympäristötietoisuuden kasvuun. Ilmastonmuutosta voidaan tuskin enää kyseenalaistaa, ja yritysten vastuu sekä ihmisten arjen valintojen merkitys ovat korostuneet keskusteluissa. Mitä minä voin tehdä elinympäristöni eteen? Minkälaisia yrityksiä haluan tukea kulutusvalinnoillani? Päätöksentekoon vaikuttavat tuotteen ominaisuuksien ja hinnan lisäksi yhä useammin myös eettiset tekijät.

Toinen tekijä on varmasti kemikaalien aiheuttamat yliherkkyydet. Sen kerran kun kemiallinen hiusväri on polttanut päänahan ruvelle, ei varmasti halua enää samaa kokeilla. Tietoisuus kemikaalien vaikutuksesta ihoon ja verenkiertoon on kasvanut, ja moni onkin alkanut pohtia vaihtoehtoja totutuille kosmetiikkatuotteille.

Luonnonkosmetiikka on kehittynyt vuosien varrella hurjasti. Edelleen törmää tuotteisiin, joiden koostumus on outo ja tuoksu vähän erilainen kuin markettikosmetiikassa. Suurin osa tuotteista kuitenkin on erittäin toimivia, hyvän tuoksuisia ja tukee vastuullisen arjen valintoja. Miten sitten löytää parhaat luonnonkosmetiikkatuotteet? Uskoisin, että vain kokeilemalla. Kosmetologilta saa hyviä vinkkejä oman ihotyypin hoitamiseen, ja siihen minkälaisia tuotteita kannattaa käyttää ja mitä välttää. Oma lempituote on kuitenkin myös hyväntuoksuinen ja koostumukseltaan miellyttävä. Kukapa sen osaisi paremmin arvioida kuin sinä itse.

Kannustan luonnonkosmetiikkaa epäileviä kokeilemaan tuotteita itse. Saatat yllättyä positiivisesti ja ehkäpä löydät itsellesi uuden lempituotteen.

Shea_Jalat_rantavedessä_A